Tanssiminen on todella tärkeä osa elämääni.
Tajusin sen kaikkein selkeimmin silloin, kun jouduin hetkeksi luopumaan harrastuksestani. Päästyäni taas jaloilleni olen lisännyt tanssimiseni määrää ainakin kuukausitasolla ja ottanut entistä määrätietoisemman asenteen tanssimisen suhteen. Hyvä terveys ja liikuntakyky eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta se unohtuu helposti. Aika todellakin on rajallista, joten unelmia täytyy tavoitella sinnikkäästi. Se vaatii panostamista ja valintojen tekemistä, mutta palkitsee ponnistelut. Ainakin niin minun on uskottava, koska muuten tuntisin tekeväni asioita turhaan. Toisaalta ei koskaan ole turhaa tehdä sellaista, mistä nauttii. Tavallaan vanha sanonta matkan tärkeydestä lopputulokseen verrattuna pitää kyllä täysin kutinsa. Samalla tavalla kuin tanssimiseen tarvitaan jonkin verran rohkeutta näkyä, blogin kirjoittamiseen tarvitaan rohkeutta paljastaa jotain itsestään. Tanssimisessa voi kehittyä vain harjoituksen kautta, samaa pätee myös blogin kirjoittamiseen. Kumpikin ilmaisumuoto on todella hauskaa, eikä elämässä minun nähdäkseni voi koskaan olla liikaa hauskuutta!
Mistä tanssi syntyy
Haluan kertoa tanssimisesta, koska musiikissa ja liikkeessä on mielettömästi potentiaalista energiaa. Musiikin kuunteleminen ja tekeminen vaikuttavat neurologiseen toimintaan ja kognitiivisiin kykyihin. Musiikki vaikuttaa mielialoihin, sillä on parantavia kykyjä, ja se todellakin liikuttaa. Liikkuminen on ihmiselle luontaista, mutta jarruttelemme järkisyistä. Musiikkiin eläytyminen tempaisee meidät silti mukaan, edes naputtelemaan jalalla tahtia. Mistä tanssi syntyy? Tarvitseeko tanssi musiikkia? Ainakin rytmiä, jos on tarkoitus ajoittaa ilmaisu rytmiin. Kuurouskaan ei estä ihmistä tanssimasta, sillä rytmin pystyy tuntemaan, vaikka sitä ei kuulisikaan. Implantin avulla kuulon alentuma ei välttämättä vaikuta tanssimiseen lainkaan. Itse asiassa tähän aiheeseen liittyy kiintoisa uutinen, jossa kerrottiin mainoksessa esiintyneestä tanssijasta, Simone Botha Welgemoedista. Hänen käyttämänsä kuuloimplantti oli retusoitu pois mainoskuvista. Welgemoed kritisoi asiaa ja herätti keskustelun kauneusihanteista. Minkälaisen tanssiteoksen tästä saisikaan aikaan? Esittävänä taiteena tanssi on todella vaativaa, sillä esitykseen ei riitä pelkkä askelkuvioista yhdistelty liikkeiden sarja. Tarvitaan ilmeikkyyttä ja kykyä ilmaista kehonkielellä jotain konkreettista ilman sanoja. Tehdä pantomiimia musiikin tahdissa ja tulla ymmärretyksi oikein. Siinä minulla olisi varmasti aina parannettavaa, vaikka tekniikkani olisikin täydellistä. Eikä sellaista olekaan kuin sataprosenttisesti täydellinen, missään asiassa.
Voiko tanssia, vaikkei liiku?
Ilman kuuloa voi tanssia, mutta voiko tanssia ilman jalkoja? Helposti tanssiminen mielletään kahdella jalalla tapahtuvaksi, mutta olisinko esimerkiksi itse lopettanut tanssimisen, jos olisin menettänyt jalkojeni liikuntakyvyn? Vaikka omalla kohdallani tutustuminen esimerkiksi japanilaiseen parapara-klubitanssiin kävi tavallaan eräänlaisen sarkastisen vitsin kautta, käsillä suoritettava koreografia voi todellakin täyttää tanssin kriteerit. Voivathan ihmiset tanssia myös pyörätuoleissaan, joten tanssin ilo ei onneksi määräydy vain jalkatyöskentelyn mukaan.
Löydä oma tanssisi
Tässä blogissa on asiaa enimmäkseen siitä, kuinka tanssi vaikuttaa minuun ja miten itse koen erilaiset tanssityylit. Haluaisin kannustaa muitakin löytämään oman tyylinsä. Tanssiminen on pohjimmiltaan niin helppoa, että jokainen osaa tanssia omalla tavallaan, vaikkei kaikista olekaan parkettien terävimmiksi partaveitsiksi. Kaikista ei ole ammattilaisiksi, ei ehkä minustakaan, vaikka harjoittelen lähes päivittäin. Tanssilla riittää funktioita. Se on eräs miellyttävimmistä liikuntamuodoista, tuottaa mielihyvää ja lähentää ihmisiä. Maailma, jossa tanssiminen olisi kielletty, olisi suoranainen vankila. Olemme onnekkaita, kun meillä on vapaus tanssia!