Kokeilut tekevät tanssista hauskaa

Tanssimisessa hauskinta on se, ettei musiikkiin yhdistetyn liikunnan tarvitse aina välttämättä noudattaa tarkkoja kaavoja. Useinhan muusikotkin kertovat haastatteluissa tekevänsä sellaista musiikkia, josta itse pitävät, eivätkä halua rajoittaa musiikkiaan lokeroimalla sitä tarkkaan johonkin genreen. Kaupallisuuden nimissä lokerointia on tapahduttava.

Samalla tavalla tanssinkin saralla esiintyy huima määrä erilaisia alalajeja. Mielestäni kaikkein upeinta on kuitenkin antaa mennä ja vetää ihan vapaalla tyylillä. Kotioloissa leikin mielelläni musiikilla ja tanssi-ilmaisulla puhtaasti omaksi ilokseni, koska se on minulle hyvää ja halpaa kuntoilua luonnonmukaisesta piristysruiskeesta puhumattakaan! Olen omalla tavallani sosiaalinen, mutta enemmän introvertti ihminen, joten viihdyn todella hyvin omissakin oloissani. Tanssi on minulle monitasoista. Se toimii sosiaalisissa tilanteissa ohjatussa ymprästössä ja vapaa-ajalla baarin tanssilattialla, mutta se on myös intiimiä, fantasiointia, esittämistä mielikuvitusyleisölle ja oman fyysisen nautinnon lähde.

Baletti on upeaa, muttei minun lajini

Baletin orjallinen tarkkuus ja täydellisen puhdas suorittaminen on minusta lumoavaa. Sen ankaruudessa on jotain vetoavaa, mutta en vain itse pidä klassisesta tanssista, eikä vartaloni myöskään sovellu siihen. En koskaan ole käynyt balettitunneilla. Paras ystäväni Miksu, tanssi balettia useita vuosia ja hänen innostamanaan lähdin samaan tanssikouluun, mutta eri tunneille. Muistan kuitenkin ensimmäisen tanssiesityksen, johon meidän molempien ryhmät osallistuivat ja sen jälkeen Miksu sai vanhemmiltaan lahjaksi baletti-Barbien. Vähän samanlaisen kuin hänen soittorasiassaan, jossa oli stereotyyppinen miniatyyriballerina, mutta kappaleena Joutsenlammen sijaan Beatlesin Yesterday.

Tanssiminen näyttääkin hauskalta

Kilpatanssia on hauska seurata televisiosta, vaikka itse en olekaan kilpatansseja kovin henkeen ja vereen koskaan treenannut. Palaan aiheeseen kuitenkin toisessa kirjoituksessa tarkemmin, sillä siitä riittää kirjoitettavaa. Aihe koskettaa jossain määrin henkilökohtaisesti, joten siksi kerron mielelläni omista kokemuksistani. Tähän kirjoitukseen nuo televisioidut tanssikilpailut istuvat kuitenkin siksi, että meillä oli aikoinaan isosiskoni kanssa tapana katsoa tanssia, mykistää television äänet ja laittaa soimaan milloin mitäkin levyjä kokeillaksemme, miltä se näyttää. Yllättävän usein askeleet osuivat edelleen kohdalleen. Tanssi näytti välillä todella koomiselta, mutta sai myös ajattelemaan, että tanssityylejä ja erilaisia kappaleita voisi oikeasti yhdistellä vapaammin.

Eräs visuaalinen kiinnostuksenkohteeni tanssin suhteen on juuri still-kuvat. Tanssijoiden liikkeistä paljastuu sellaisia yksityiskohtia, joita reaaliajassa on mahdotonta nähdä. Asentojen tutkielmista tulee väistämättä ajatus ”Tuoltako se oikeasti näyttää, noinko vartalo tuossa kohdassa oikeasti taipuu”. Huomiot ovat kiinnostavia, eivät kuitenkaan yhtä kiehtovia kuin tanssiminen itsessään.

Uskalla tanssia!

Minusta on joskus hauskaa vain leikkiä liikkeillä. En suhtaudu nykytanssiin vakavasti, vaan imitoin sitä joskus. Saatan siis huvittaa perheenjäseniäni ryhtymällä esittämään jotain täysin kuvitteellista tanssiteosta, jolla on mahdollisimman syvällinen (teennäinen) nimi ja todella syväluotaava tarkoitus. En irvaile tanssijoille, enkä ihmisille, jotka saavat tanssista voimakkaita tunnereaktioita. Minusta aivan kaikissa taiteenmuodoissa on vain huvittavaa ja epäaitoa se tietynlainen päälle liimatulta vaikuttava tarkoituksellisuus, joka täytyy selittää erikseen. Taiteen pitäisi aina selittää itse itsensä, muuten tekijä ei uskalla antaa kokemisen vastuuta yleisölleen. Tanssi on tanssia, joillekin se toimii ja toisille ei ollenkaan. Minä olen tässä suhteessa eräänlainen kompromissi, koska koen ymmärtäväni muita tanssijoita oman kehoni kautta, vaikken pitäisikään varsinaisista tanssiteoksista. Tanssimisessa minuun vetoaa ilmaisun vapaus ja mahdollisuus rikkoa rajoja, tehdä eräänlaista cross kitcheniä. Siinä on myös haastetta. Siksi esimerkiksi juuri japanilaisen paraparan ja hiphop-askelten yhdistäminen on yllättävän hauskaa. Se vaatii keholta koordinaatiokykyä ja mieleltä kekseliäisyyttä. Kokeile joskus. Tanssityylillä tai musiikkityylillä ei ole merkitystä. Pink Fairies-yhtyettä lainaten ”Don’t think about it, do it” . Älä mieti, vaan tanssi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *