Hiphopia ja bachataa – lantion täydeltä makeaa!

Kuten olen maininnutkin, ehdottomasti itselleni rakkain tanssityyli on hiphop. Kutsun sitä tyhjentävästi nimenomaan hiphopiksi, enkä erittele tässä mitään alalajeja, tai käytä muita nimityksiä samantyyppisistä tanssityyleistä. Blogin kannalta on selvintä niputtaa tämä genre yhden nimikkeen alle.

Kotonani ei juurikaan ole ylimääräisiä neliöitä, mutta olen huomioinut tanssimisen sisustuksessa jättämällä olohuoneen melko askeettiseksi. Yhdellä seinällä on kokovartalopeili, koska kehittyminen on mahdotonta, jollei näe itseään. Yksi vaihtoehto olisi kuvata tanssiaan, joka sekin on hyvä tapa mitata kehittymistä. Virheelliset liikeradat ja askelissa sekoilu on kuitenkin korjattava reaaliaikaisesti, vaikka pienimmät virheet täytyy toisinaan raa’asti sivuuttaa. Muuten tanssiminen tyssäisi aina, kun jokin liike jää vajaaksi, tai jos tulee otettua pari harha-askelta. Esiintyessäänkin tanssijan on vain jatkettava, vaikka melkein mitä tapahtuisi.

Hiphop voimaannuttaa

Minulle on kehittynyt oma rutiini, tietyt biisit, joiden tahdissa tanssin mielialasta riippuen. Suomenkielinen rap-musiikki ei musiikkityylinä vetoa minuun paria poikkeusta lukuunottamatta. Joskus aloittelen treenit Steen1:n Itä-Helsinki-kappaleella. Kappaleen videossa on pätkiä Kontufestareilta, joissa myös Notkea Rotta on esiintynyt. Tanssimielessä pidän erityisen paljon juuri Notkean Rotan live-vedoista Ruisrockista vuodelta 2012, jolloin mukana esiintymässä oli Bogolo.

Bogolo on toiminut vuodesta 2002, ja yhtyeen musiikkia luonnehditaan tribaaliksi afro-psykorockiksi. Vahvat afrorytmit tukevat Notkean Rotan biisejä, joihin livebändi luo todella toimivan pohjan. Katson YouTubesta kolmen kappaleen putken ja saan samalla sykkeen nousemaan sekä lihakset lämpimiksi. Tosin ennen kuin aloitan harjoittelun, teen venytyksiä – se avaa kivasti kroppaa, ehkäisee revähdyksiä ja muita vammoja. Vartalo tarvitsee verryttelyä. Jos joudun pitämään useamman päivän taukoja, jäykistyn. Se tuntuu takapakilta, enkä pidä pakittamisesta. Ikään kuin menettäisin jotain jo saavuttamaani.

Tanssin voimaannuttava vaikutus kuulostaa korvaani jotenkin teennäiseltä. Uskon kuitenkin ymmärtäväni, mitä sillä tarkoitetaan. Koen itseni henkisesti vahvaksi ja itsevarmaksi tanssiessani. Tanssin asenne edellä silloin, kun tekniikassani on puutteita. Tanssi ei voi olla pelkkää uhoa, jossa voi uskotella olevansa vahva. Väite on todistettava vartalolla. Siksi likoon on laitettava kaikki se voima, joka on ladattavissa lihaksiin ja liikkeisiin. Hiphopin on oltava uskottavaa, tosin niin on kaiken muunkin tanssin. Uskottavuus vain syntyy hieman eri kriteereistä eri tanssilajien kohdalla.

Romanttisin lahjani

Paritanssit ovat minulle hankalia, koska en ole tottunut vietäväksi. Se on ehdottomasti heikkous, jolle tekisin mielelläni jotain, mutta kontrollista on todella vaikeaa luopua. Paritansseja olisi kuitenkin hauskaa käydä tanssimassa etenkin mahdollisimman autenttisissa ympäristöissä, lavatanseissa ja ehkä toreillakin. Kyseessä on niin perinteinen tanssin muoto, että paritansseja opetetaan ilmaiseksi jopa kaikille avoimissa tapahtumissa. Mielestäni on melkein hämmentävää, että Kauppalehdessäkin on kirjoitettu paritansseista. Elina Hakolan kolumni osuu naulan kantaan ja siksi haluan linkittää sen tähän. Perinteiset tangot ja valssit eivät kuitenkaan ole minulle yhtä mieluisia kuin kuumemmat rytmit.

Minua on siunattu seurustelukumppanilla, joka pitää tanssimisesta, joten meillä on yhteinen harrastus. Silti kävimme tanssimassa yhdessä vasta kuukausia sen jälkeen, kun aloimme seurustella. Sain rakkaaltani lahjakortin pari-Bachataan. Dominikaanisesta tasavallasta levinnyt, rumbamainen Bachata on sensuelli latinolaisvaikutteinen tanssimuoto. Samalla termillä voidaan tarkoittaa myös latinalaisamerikkalaista musiikkisuuntausta.

Bachata vaatii uskallusta useallakin tavalla. Se haastaa kohtaamaan partnerin aika intiimisti, kuitenkin julkisessa tilanteessa. Vastarakastuneille tanssi sopii, mutta jos parisuhteessa on vähänkään etäännytty, ujous voi iskeä kovimpiinkin tanssikonkareihin. Lattaritansseissa on luovuttava itsetietoisuudesta ja antauduttava viettelevämpään ilmaisuun. Se ei välttämättä ole helppoa kokeneillekaan tanssijoille.

Kehonhallinta auttaa eläytymään, sillä tanssissahan on kyse myös esittämisestä. Ujosteluun auttaakin parhaiten roolin omaksuminen. Tanssiessaan ihminen voi esittää olevansa paljon rohkeampi kuin oikeasti on. Itseään ei tarvitse ottaa liian vakavasti; tanssiessaan jokainen voi keskittyä puhtaasti hauskanpitoon. Toisilla tanssijoilla ei ole aikaa arvostella muiden suorituksia paitsi ehkä jossain rokkipoliisien discossa, mutta sellaisessakin saa revitellä – soitetaanhan ilmakitaraakin, vaikka otteet eivät olisikaan virtuoositasoa.

Lähdetään discoon!

Hauskimpia tapoja heittäytyä tanssiin onkin lyödä täysin lekkeriksi. Itse rakastaisin kunnon discoiltaa, mutta on vaikeaa löytää sellaisiin paikkoihin, joissa pääsisi uskottavalle aikamatkalle 1970-luvun tyyliin. Huhtikuussa 2018 jopa BBC:n palstalla pohdittiin syitä siihen, miksi discoon tulisi suhtautua vakavasti. On totta, että discokulttuuri teki tilaa marginaaliryhmiksi mielletyille, oudoksutuille ja vieroksutuille ihmisille. Tanssilattialla jokainen sai turvallisesti olla juuri sitä, mitä haluaa. Siinä piilee yhä tanssimisen ydin: tanssi kuuluu kaikille, juuri sellaisina kuin olemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *