Tanssiminen on pelastanut henkeni, ihan kirjaimellisesti kahdellakin tavalla. Koska aloin tanssia jo lapsena, yleiskuntoni on pohjimmiltaan aika kova. Kun jouduin vähän vakavampaan onnettomuuteen muutama vuosi sitten, luultavasti hyvä yleiskuntoni edesauttoi parantumistani. Jouduin kuitenkin ensin toipumaan, enkä tietenkään voinut sinä aikana tanssia. Lyhytkin sairaalajakso tuntui kurjalta, vaikka olinkin todella onnekas verrattuna esimerkiksi lonkkansa murtaneisiin vanhuksiin tai muihin potilaisiin, joilla alaraajojen ja tukirangan parantuminen oli jostain syystä muutenkin hitaampaa ja jotka joutuvat viettämään pitkiä aikoja eri sairaaloissa. Tanssi auttoi myös mielialojeni kanssa. Oikeastaan eräänlainen masennus iski vasta kun olin jo kotiutunut sairaalasta ja en tiedä liittyikö koko alakuloinen kauteni loukkaantumiseen. Kun vihdoin pystyin taas palaamaan tanssin pariin alkoi mieleni voida paremmin.
Rakastan erityisesti hiphopia, capoeiraa ja yleensäkin rytmikkäitä lajeja, joissa liikkeisiin vaaditaan tiettyä uhoa ja voimaa. Pidän itseni haastamisesta joten kokeilen mielelläni muitakin tanssityylejä. Blogin nimi tuleekin japanilaisesta klubitanssista josta kerron myöhemmin lisää. Koska tanssiminen on minulle melkeinpä elinehto, suhtaudun siihen intohimoisesti ja seuraan jonkin verran muutamien ammattilaisten edesottamuksia. Esiintyminen oman tanssiryhmän kanssa olisi aika kutkuttava ajatus, toisaalta ehkä myös vakituisen taustatanssijan pesti jonkin artistin taustalla. Pitäisin mielelläni myös tanssitunteja, mutta se ei ole ainakaan vielä ajankohtaista. Oikeastaan en ole ihan varma riittävätkö taitoni vielä sellaiseen. Kaverini kanssa olemme välillä leikitelleet ajatuksella yhteisen welness-yrityksen perustamisesta mutta se onkin oma lukunsa, enkä puhu tässä blogissa meidän suunnitelmistamme tämän enempää. Tanssiminen auttaa kuitenkin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin joten se sopisi terapiamuodoksi ja olenkin joskus miettinyt lähtisinkö opiskelemaan sosiaalialaa. Ehkä voisin auttaa esimerkiksi mielenterveysongelmaisia tanssin avulla.
Tässä blogissa kirjoitan tanssimuodoista, seuraamistani ilmiöistä ja kerron muutenkin tanssin vaikutuksista elämääni. En ole aiemmin pitänyt blogia enkä ole mikään kirjailija, mutta halusin kokeilla kirjoittaa tanssimisesta. Oikeastaan blogi on entisen luokanvalvojani idea. Tapasin hänet luokkakokouksen yhteydessä vanhassa koulussani. Hän muisti vielä tanssiharrastukseni ja ainekirjoituksista saamani kiitettävät arvosanat. ” Voisit yhdistää vahvuutesi ja valjastaa ne hyötykäyttöön ihan uudella tavalla, nyt kun bloggaaminen on jopa ansaintamalli” hän ehdotti. Kiitos hyvästä ideasta, Marja! Toivottavasti blogistani on muutenkin jotain iloa ja hyötyä edes jollekin joka tätä osuu lukemaan.
Tajusin sen kaikkein selkeimmin silloin, kun jouduin hetkeksi luopumaan harrastuksestani. Päästyäni taas jaloilleni olen lisännyt tanssimiseni määrää ainakin kuukausitasolla ja ottanut entistä määrätietoisemman asenteen tanssimisen suhteen. Hyvä terveys ja liikuntakyky eivät ole itsestäänselvyyksiä, mutta se unohtuu helposti. Aika todellakin on rajallista, joten unelmia täytyy tavoitella sinnikkäästi. Se vaatii panostamista ja valintojen tekemistä, mutta palkitsee ponnistelut. Ainakin niin minun on uskottava, koska muuten tuntisin tekeväni asioita turhaan. Toisaalta ei koskaan ole turhaa tehdä sellaista, mistä nauttii. Tavallaan vanha sanonta matkan tärkeydestä lopputulokseen verrattuna pitää kyllä täysin kutinsa. Samalla tavalla kuin tanssimiseen tarvitaan jonkin verran rohkeutta näkyä, blogin kirjoittamiseen tarvitaan rohkeutta paljastaa jotain itsestään. Tanssimisessa voi kehittyä vain harjoituksen kautta, samaa pätee myös blogin kirjoittamiseen. Kumpikin ilmaisumuoto on todella hauskaa, eikä elämässä minun nähdäkseni voi koskaan olla liikaa hauskuutta!
Paraparasta tulevat mieleen parapähkinät, paranoidisuus, paralympialaiset, jopa arapapukaijat, mutta tuskin ensimmäiseksi japanilainen, vogueta muistuttava tanssi, jonka tärkeimpänä elementtinä ovat käsillä tehdyt, tarkoin määrätyt liikkeet. Vaikka rakastan tanssimista, en ole itsekään selvillä kaikista suuntauksista ja muotijutuista. Tosin paraparaa on huidottu japanilaisilla tanssiklubeilla 1980-luvulta saakka, joten se ei todellakaan ole ollut uusinta uutta rantautuessaan Suomeen. Paraparaa on tituleerattu leikkimielisesti jopa sääennustustanssiksi. Voisi sanoa, että minulle parapara tuli tutummaksi sattumalta, vaikka kyseessä ei ehkä ollutkaan kirjaimellisesti sattuma. Sattumus ehkä, aika onneton sellainen.
Baletin orjallinen tarkkuus ja täydellisen puhdas suorittaminen on minusta lumoavaa. Sen ankaruudessa on jotain vetoavaa, mutta en vain itse pidä klassisesta tanssista, eikä vartaloni myöskään sovellu siihen. En koskaan ole käynyt balettitunneilla. Paras ystäväni Miksu, tanssi balettia useita vuosia ja hänen innostamanaan lähdin samaan tanssikouluun, mutta eri tunneille. Muistan kuitenkin ensimmäisen tanssiesityksen, johon meidän molempien ryhmät osallistuivat ja sen jälkeen Miksu sai vanhemmiltaan lahjaksi baletti-Barbien. Vähän samanlaisen kuin hänen soittorasiassaan, jossa oli stereotyyppinen miniatyyriballerina, mutta kappaleena Joutsenlammen sijaan Beatlesin Yesterday.
Kuten olen maininnutkin, ehdottomasti itselleni rakkain tanssityyli on hiphop. Kutsun sitä tyhjentävästi nimenomaan hiphopiksi, enkä erittele tässä mitään alalajeja, tai käytä muita nimityksiä samantyyppisistä tanssityyleistä. Blogin kannalta on selvintä niputtaa tämä genre yhden nimikkeen alle.