Baletti on erinomainein tukilaji moneen tanssiin

Monella on baletista tietty mielikuva ja erityisesti tanssijat pitävät sitä usein armottomana lajina, jossa tanssijoille on etukäteen määritetty tietty kehonkuva ja harjoitusrytmi. Onkin jossain määrin totta, että baletissa liikkeet ovat hyvin tekniikkasensitiivisiä ja laji on melko matemaattinen, esimerkiksi jalan oikea asento on joko 45 tai 90 asteen kulma, tanssijan taidoista riippuen.

On kuitenkin tultu melko pitkälle siitä ajasta, kun kaikki balettitanssijat olivat lähes anorektisia, nutturapäisiä, kevyitä ballerinoja, ja baletti oli suunnattu vain harvoille ja valituille. Nykyään baletti on harrastustasolla nykyään lähes kaikkien saatavilla jossain muodossa, eikä tunneille osallistuminen katso enää ikää, sukupuolta tai kehonkoostumusta.

Kenelle baletti sopii?

Pidätkö tanssista? Jos vastaus on kyllä, niin baletti sopii myös sinulle. Voidaan toki myöntää, että jos oma lajisi on ennemmin katutanssi, reggeaton tai hiphop, voi baletin tekniikoihin totutteleminen tuntua hieman kummalliselta varsinkin alkuun. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kyseessä on laji, jonka tekniikka on toiminut pohjana monelle länsimaissa harrastetulle tanssille ja monet hiphop-tanssijatkin ovat aloittaneet uransa baletilla.

Vaikka et siis aikoisi tehdä baletista omaa lajiasi, kannattaa siihen suhtautua ikään kuin omaa tekniikkaa tukevana harrastuksena. En ole itsekään koskaan kokenut olevani mikään ballerina, mutta tästä huolimatta suhtaudun balettiin avoimesti. Loppujen lopuksi tanssijalle mikään tanssin muoto tai liike ei saisi olla vierasta.

Onko baletti vaikeaa?

Moni epäröi balettitunneille osallistumista, koska lajia on pidetty äärimmäisen vaikeana ja tanssijoiden keskuudessa sillä saattaa olla jopa pelottava maine. Haastaisinkin tässä vaiheessa lukijoita kuitenkin miettimään, mikä asia elämässä ei vaadi ponnisteluja ja itsekuria? No, näitäkin toki löytyy, mutta harva tanssi on sellaista, missä kehitystä tapahtuisi automaattisesti, ilman sen suurempaa yritystä.

Baletti siis on toisinaan vaikeaa, mutta se on myös palkitsevaa. Kun viikkojen treenaamisen jälkeen piruetti sujuu vihdoinkin oikein ja balettitossut istuvat jalkaan, on onnistumisen ilo taattu. Samalla harrastuksen myötä oppii itsekuria ja kärsivällisyyttä, josta voi olla hyötyä myös muualla elämässä. Luonnollisesti lajin parissa tapaa myös mahtavia ihmisiä, saa parhaimmillaan elinikäisiä ystäviä ja pääsee ennen kaikkea nauttimaan tanssin riemusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *